2013-09-22 21:56:03
Keskustelin hyvän ystäväni ja ammattivalmentajan kanssa valmennuksesta, erityisesti nuorten valmentamisesta. Aiheet liikkuivat laajasti, mutta se mikä itseä erityisesti puhutteli, oli yhteinen ymmärrys valmennusprosessista kokonaisuutena.
Liian usein nuoret joutuvat omassa urheiluharrastuksessaan pelkän treenien vetämisen kohteeksi. Lajiosaaminen, vaikka se olisi hyvääkin, ei riitä yksistään. Valmentaja titteliä kantava henkilö tarvitsee ymmärryksen ja halun ihmisen ohjaamiseen. Melkein kuka tahansa voi vetää treenit, mutta aidon valmennussuhteen luominen on paljon laajempi kokonaisuus.
Miten ihminen oppii parhaiten, miten hän pystyy parhaimpaan suoritukseensa (yksin tai yhdessä muiden kanssa), millaisia psyykkisiä valmiuksia kussakin ihmisen kehitysvaiheessa on, miten otan nuo kehitysvaiheet huomioon? Jos olen kiinnostunut ihmisten erilaisuudesta, erilaisesta tavasta oppia ja kehittyä, olen pitkällä sillä tiellä, jota valmentaminen oikeasti on.
Useissa lajeissa junioripuolella on se tilanne, että oikeita valmentajia ei ole riittävästi, joskus on vaikeaa saada edes treenin vetäjiä kaikkiin ikäluokkiin. Olen huomannut myös sen, miten vaikeaa näiden treenin vetäjien on pyytää apua tai kuunnella toisten mielipiteitä. Edellä kirjoitetusta voi seurata sellainen johtopäätös, että pitäisi olla yli-ihminen, jotta pystyisi oikeasti valmentamaan. Ei tarvitse olla. Riittää, kun tiedostaa omat vahvuutensa ja omat kehityshaasteet (pulma on joskus se, että ei voi tietää mitä ei voi tietää). Urheilijan kannalta riittää, että kokonaisuus toimii. Ei sen väliä, pystyykö sen hoitamaan yksi henkilö vai joukko ihmisiä, jotka muodostavat valmennustiimin. Ihmisen käyttäytymisen teoriat ja tekniikat löytyy, jos niistä on kiinnostunut. Kokemuksen kautta voi oppia lisää. Suomalaisen urheiluelämän olisi otettava pitkä harppaus treenien vetämisestä valmentamiseen, jotta pienenä kansakuntana menestyisimme muiden maiden joukossa.
Kommentit lisätään ylläpidon hyväksynnän jälkeen
« Takaisin